Näin meidän koulussa: koulussa katsottavat leffat ja luettavat kirjat ovat yäk, vaikka eivät oikeasti ole. Ne pitää aina haukkua pystyyn. En kehdannut viime vuonna tunnustaa, että tykkäsin viime vuonna saksantunnilla katsomastamme leffasta Good bye Lenin ja se muuten on oikeasti hyvä leffa, vaikka melkein kaikki saksanryhmäläiset sitä ahkerasti haukkuivat. Seiskalla äikäntunneilla luimme Tuija Lehtisen kirjoittaman Katuhaukat-sarjan ensimmäisen osan nimeltään Ystävänpalvelus ja nyt luen kyseisen sarjan viimeistä osaa ihan tohkeissani, koska jäin heti koukkuun. En viitsinyt tuolloin kertoa sitä kellekään, kun melkein koko luokka hoki, että koko kirja oli ollut ihan sukka.

Mutta suoraansanottuna minua inhottaa puhua koulusta, kun kesäloma on parhaimmillaan.

Minua muuten inhottaa se että vaikuttaisi, kuin suomessa yritettäisiin tehdä Cinema Bizarresta teini-ihkutusbändiä. Joskus viikko takaperin luin jostain netistä yhen levyarvostelun, en muista mistä tai löydä sitä enää, mutta se oli kirjotettu hirveen ivallisen kuulosesti. Ei CB ole saksassakaan mikään älytön ihkutusbändi, jotain rajaa!